26. huhtikuuta 2015

Pöytä on katettu












 Lauantai-illan kruunasi illallinen J:n kanssa <3

Kokkasin meille bataattiranskalaisia ja uunilohta. Lisäksi kahta erilaista dippiä, joiden ohjeista kiitos rakkaan ystäväni. Alkupaloiksi oli Linkosuon ruissipsejä, joihin lisäsin katkarapusalaattia.
 Pilkoin bataatit ja sekoitin pussissa niihin Cocovin kookosöljyä sekä herbamaren maustetta. Kookos antaa kivan maun ja tekee bataatista mehukkaan. Lohifileeseen lisäsin vain pinnalle suolaa, sitruunapippuria sekä reilusti juustoraastetta. Dipit tein sekä kermaviiliin että creme fraicheen.
Lopputulos oli oikein maukas ja herkullinen :)

Pidän kovasti pöydän kattamisesta. Aivan liian harvoin tulee katettua kauniisti. Viikolla ei ole oikeastaan toivoakaan ehtiä, saati syödä yhtäaikaa J:n kanssa. Molemmilla eri työajat ja treenipäivät, joten melko hektisiä meidän viikot on. Näin ollen viikonloppuisin pyritään kokkailemaan ajan kanssa ja panostetaan raaka-aineisiin.

Olin tänään jälleen poikkeuksellisesti töissä ja nyt ihan rätti väsynyt, joten pian unten maille.

Kauniita unia <3 

- Marjut -



Ei kommentteja: