3. helmikuuta 2016

Paljastuksia huomisista juhlista


Huomenna olisi siis tiedossa huikeat juhlat, joihon onneksi pääsen osallistumaan :) Sain tammikuussa Allerilta kutsun Some Awardseihin, jotka järjestetään huomenna Vanhalla Ylioppilastalolla. Awardseissa palkitaan vuoden 2015 Some-onnistujat eri kategorioissa.
Kutsut olivat henkilökohtaiset, joten yksin on näin ollen mentävä :D Tietysti vähän jänskättää mitä tuleman pitää, mutta innolla odotan mitä ilta tuo tullessaan. Niin ja siis ihan vain tiedoksi, että kutsuvieraana ollaan menossa, ainakin tänä vuonna ;)

Olen kovasti mietiskellyt huomista asuani. Dresscode on rennon juhlava, joten täytyy hieman miettiä, että mikä tilaisuuteen sopii parhaiten. Ei siis liian juhlava eikä taas liian rento, vain jotain siltä väliltä.  Ensin mietin mekkoa, mutta tässä kelissä muodostui kenkäongelma. Tietysti, jos vaihdan kengät narikassa voisi mekkokin toimia. Minä kun tunnetusti olen se joka laittaa joko kunnon korot tai sitten ei ollenkaan :D Täll hetkellä olen päätymässä housuihin, toppiin ja jakkuun. Simppeliä mutta kuitenkin tyylikästä. Näin ollen voisin laittaa nilkkurikorkkarit eikä tarvitsisi raahata kaksia kenkiä mukaan. Tietysti asuun tulee lisätä koruja asusteeksi sopivissa määrin. En muuten ikinä voi lähteä mihinkää ilman korvakoruja :D Tunnen itseni aivan alastomaksi ilman korviksia ja koko päivän sitten tällaisessa tapauksessa peittelen korvia. Ihan kamala tunne ja tuntuu, että kaikki huomaa asian, vaikka näinhän ei varmastikaan ole :D Onko jollain muulla vastaavaa??

Kampaus on myös vielä vähän hakusessa. Ehkä kiharat. Ehkä nuttura. Äh, tuossa kelissä menee kiharat varmaan suoraksi aika alta yksikön, joten kiinni on varmempi, vai mitä? Onko muuten vinkkejä hyviin aineisiin joilla kiharat saisi kestämään koko illan? Tuntuu, että ne aina lässähtää vaikka kuinka olisi hyvät aineet pohjalla.

Noh, myöhemmin sitten näette mihin vaatteisiin sitä ollaan päädytty ja kuinka moneen kertaa ne vaihtui päivän aikana :D Ei muuta kuin lilaa luomiin ja menoksi ;)




ps. Viikonlopuksi saadaan ihana pieni vieras kylään ja tiedossa on ainakin pulkkamäkeä, laskiaspullia ja Disney On Ice <3


Terkuin,
 
- Marjut -







2 kommenttia:

Ella Kristiina kirjoitti...

Mulla sama juttu korvisten ja kellonkin kanssa :) Ne on pakko olla tai on muuten ihan alaston olo. Kivaa sunnuntaita!

Marjut kirjoitti...

Jes, en ole ainoana tämän asian kanssa :D Mukavaa viikkoa :)