16. heinäkuuta 2016

Esittelyssä paljon kysytyt hankinnat!

Aurinkoista lauantaita! 

Täällä on menty koko viikko tiiviisti töiden parissa, joten pahoittelen hiljaisuutta blogin puolella. 
Nyt on kuitenkin sellainen tilanne, että jouduin ensi viikoksi lepuuttamaan kipeytynyttä häntäluutani. Särky on välillä niinkin voimakas ettei penkistä pääse nousemaan ja toinen jalka meinaa mennä alta :( Näin ollen vähemmän paikasta toiseen juoksemista ja enemmän lepoa. Kylkiasento on oikeastaan ainut asento milloin ei satu ollenkaan. Lääkärin sanojen mukaan vauva painaa häntäluuhun, 
jonka vuoksi se säteilee kipua jalkoihin ja selkään. Onko muilla kokemuksia vastaavasta?
Hei muuten, eilen tuli tasan 3 kuukautta laskettuun aikaan <3 Kyllä tästä selvitään! 


Mutta sitten itse asiaan! 
Moni onkin jo kysellyt meidän ruokailuryhmän ja olohuoneen maton perään :)
Matto ja pöytä ovat hankittu Askon liikkeestä. Mattoon ihastuin ihan hurjasti jo muistaakseni jossain kuvassa nähtynä ja vielä enemmän sen meille tultua. Nomad on TODELLA pehmeä ja siinä on kaunis häivähdys kiiltoa. Mattoa saa joko valkoisena tai harmaana. Koin kuitenkin, että valkoinen matto harmaalla kuviolla on meille sopivampi. Tämä on kyllä yksi parhaista hankinnoistani <3  

Tämän Hill ruokapöydän näin Lanternan myymälässä ensi kerran. Kävimme katsomassa J:n kanssa Variston myymälässä samaista pöytää, mutta koska se on tehty käsityönä on pöydän värissä eroja. Mielestäni juuri tässä ensimmäisessä pöydässä oli täydellisen harmaan sävyinen kansi. Toki pinta on sellainen, että siihen saattaa helposti jäädä esim. märän lasin jälki. Se jopa vain lisää rustiikkisen pöydän kauneutta. Valkoisten ristikkojalkojen päällä on kiva pitää jalkoja pöydässä istuessa. 
Soul tuolit hankittiin Maskun myymälästä ja ne ovat puhtaan valkoista keinonahkaa.  
Kokonaisuus on tyylikäs ja raikas! 

Mitäs pidätte?











   - Marjut -

4 kommenttia:

Aurinkokujalla kirjoitti...

Pöytä ja tuolit on kivat ja sopivat hyvin yhteen,
Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontan mun blogissa.

Unknown kirjoitti...

Todella kaunis pöytä.Meillä on kotona vähän samanlainen, lankkukansi on niin kaunis! Ja olohuoneen matto! Olen kaikissa kuvissasi joissa se näkyy ihastellut sitä😍 Mulla on uusi sisustusblogi avattu pellavaajapastellia.fi. Käy kurkkaamassa:)

Marjut kirjoitti...

Kiitos, tykkään myös kovasti :)
Kivaa viikkoa!

Marjut kirjoitti...

Meilläkin oli ennen kunnon lankkupöytä mutten kokenut sen enään sopivan uuteen kotiimme :( Tuo olohuoneen matto on kyllä kovasti mieleinen hankinta <3 Blogisi on todella kiva!!