17. lokakuuta 2016

OUR LITTLE MIRACLE

Rakkaus. Ylpeys. Kiitollisuus. Onnellisuus. 

Voi tätä rakkauden määrää tuota pientä tuhisijaa kohtaan <3 Voisin vain tuntikausia katsella häntä ja silittää hänen pehmeää poskea. Täydelliset huulet, nenä ja tummana tuikkivat silmät. Silmät, jotka päivä päivältä yhä pidempään meitä katselevat ja tarkkailevat. Pienet sormet puristuvat sormeni ympärille ja äidin sydän meinaa pakahtua <3




Bebe on ollut kovin kiltti ja rauhallinen eikä hän ole turhia itkenyt. Rytmiä meillä ei varsinaisesti vielä ole, mutta hyvin on kuitenkin saatu nukuttua. Imetyksen kanssa oli alkuun haasteita, mutta sekin sujuu jo paljon paremmin. Syntymäpainokin on jo saatu kiinni ja hän syökin todella reippaasti :) 

Mutta sitten itse hänen syntymäänsä. Kävin viime keskiviikkona raskausmyrkytyksen takia kontrollissa ja kaikki vaikutti olevan hyvin tilanteeseen nähden. He aikoivat ilmoittaa mikäli pissan proteiiniarvot olisivat nousseet, muutoin perjantaina olisi ollut seuraava kontrolli. Saimme kuitenkin vielä samana päivänä kutsun synnytyksen käynnistykseen Jorvin sairaalaan. Proteiiniarvot oli nousseet niin paljon, että ainoa parannuskeino on vauvan syntyminen. Täytyy sanoa, että kyllä siinä hieman pulssi nousi, kun aloin pakkaamaan tavaroita mukaan. Puhelimessa sanottiin, että kotiin tulen seuraavan kerran vasta vauvan kanssa <3 

Saavuimme sairaalaan kuuden aikaan keskiviikko iltana ja seuraavana iltana klo. 21.14 meillä oli jo pieni prinsessa sylissä <3 Kaikki kävi todella nopeasti ja synnytyksen kesto oli vain 3 tuntia 14 minuuttia. En ehtinyt edes pyytämään puudutuksia vaan TNS laite ja ilokaasu olivat ainoat kivunlievitykset. Kaiken kaikkiaan synnytyksestä jäi hyvä fiilis ja palautuminenkin on tapahtunut nopeasti. 

On tämä vain ihmeellistä <3 
Nyt hipsin päikkäreille tuonne suloisuuden viereen, ihanaa päivää :)

  - Marjut -


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi ihanuutta! Oikein paljon onnea koko perheelle. Sara

Essi kirjoitti...

Ai että, yksi itkupilli katseli tuota kuvaa ihan vedet silmissä! Yksi takuuvarma asia mikä saa mut aina itkemään on äiteys, siitä puhuminen ja siihen liittyvät kuvat <3 Onnea hirmuisesti pikkusesta! :-)

essi-bltn.blogspot.fi

Eeva kirjoitti...

Voi ihanaa, onnea! :)

Unknown kirjoitti...

Onpa soma pikkuinen nyytti! Ihanaa että kaikki meni hyvin.Nauttikaa vauvasta ja hänen tuoksustaan, pitäkää paljon sylissä. Kaiken muun ehtii kyllä myöhemminkin♡♡